
Ainoa on helsinkiläinen kustantamo, jonka tuotteet ovat menneet tunteisiin ympäri Suomea jo vuodesta 2012.


Ainoan pääjehuna, korttimuijana, AD:na, ihmeidentekijänä ja visuaalisesti vaativana keula- ja taustahahmona toimii Helsinkiläinen monitoimininja Aino Nieminen, joka juo liikaa kahvia ja uskoo ihmeisiin.
Ainon käsialaa ovat kaikki Ainoan omien mallistojen tuotteet ja lisäksi Aino pyörittää mm. rohkeasta suunnittelustaan ja meediokyvyistään tunnettua luovaa toimistoa Last Tuesdayta.
Ja koska ihmeitä ei koskaan tehdä yksin, mukana ovat myös upeat
Annika Välimäki
Annika on Naantalissa asuva suunnittelija, joka tarvitsee paljon luppoaikaa ja toisaalta saa maailman valmiiksi puolessa tunnissa.
”Rakastan aamuja, niiden kiireetöntä tunnelmaa ja sitä kun silloin saa olla piilossa maailmalta, omassa kuplassa. Aamuteeni juon suuresta kupista sohvalla halaillen pientä poikaani ja ihastellen hänen kanssaan pieniäsuuria asioita.
Inspiroidun taidenäyttelyistä ja arkkitehtuurista, legopalikoista ja jazz-musiikista. Haluan luoda visuaalisia maailmoja, joiden takana on syvempi merkitys ja joissa on aina jotain valtavirrasta poikkeavaa, uutta ja innostavaa.
Suunnittelen brändi-ilmeitä edelläkävijöille ja käsinkirjoittamiani lauseita sisältäviä paperituotteita elämästänautiskelijoille ja unelmoijille.”



Kalligrafiastudio – Aini Mäensivu
Aini Mäensivu on modernin kalligrafian kuningatar, joka hurahti kalligrafiaan vuonna 2014 eikä siitä ollut paluuta.
Nyt Aini on yrittäjä Kalligrafiastudion takana, opettanut yli 2000 ihmiselle modernin kalligrafian salat ja hänen käsialaansa on nähty niin Louis Vuittonin, Supercellin sekä Diorin järjestämissä tapahtumissa.
Ainin suurin missio on levittää rakkautta kalligrafiaan ja käsillä kirjoittamiseen.
“Tavoitteenani on, että yhtenä päivänä kalligrafia on vähintään yhtä suosittua ja tunnettua kuin neulominen. En lepää ennen sitä. Ja en ehkä vielä silloinkaan. Toisaalta, lepään ja rauhoitun aina kun minulla on kynä kädessäni ja saan piirtää kirjaimia.”
Kalligrafian lisäksi Aini rakastaa luovaa yrittäjyyttä ja reissaamista. Hän sparraa yrittäjiä mentorointiohjelmansa kautta. Aini nähtiin myös vuoden 2024 Diilissä (jonka hän meni ja voitti) ja talvisin hän tekee etätöitä maailman rantoja reissaillen.

Muita ihania – Tiina Arponen
Tiina Arponen on ihanuuden tekijä, joka rakastaa pastellisia kukkakimppuja, äärisäätiloja, pehmeitä muotoja ja on aina valmis seikkailuun.

Rilla Tervonen
Rilla on Jyväskylässä asuva valokuvaaja ja kirjoittaja.
”Rakastan oivalluksen hetkiä, puutarhanhoitoa, hyviä kirjoja, luovuuden vimmaa ja tasaista elämää, kun kaikki on hyvin. Tasaisen elämän kylkeen tahdon seikkailla, kokea uusia asioita, haastaa itseäni, nähdä uusia paikkoja ja asioita. Inspiroidun ihmisistä, tarinoista, historiasta, rakennuksista, jotka huokuvat historiaa. Haaveilen kesäpaikasta meren äärellä. Pienestä poukamasta kallioiden keskellä. Kun meri humisee, hiukset liimaantuvat kasvoihin ja ilmassa tuoksuu suola – silloin tunnen todella eläväni.
Korttini ovat syntyneet rakkaudesta luontoon ja rakkaudesta ihmiseen. Uskon, että joskus yksi lause voi pelastaa kokonaisen elämän.”

Meri Mort
Villi voima -voimakorttipakan ja Pohjolan lumo -korttipakan luoja Meri Mort on kuvittaja-kirjailija-joogaopettaja, joka nauttii valon ja varjon leikistä.
Kuun valo edustaa hänelle luovuuden ehtymätöntä virtaa. Hän rakastaa tulla yhteen ihmisten kanssa ja ohjata mm. Vapauden joogaa, naisten piirejä, joogaopettajakoulutuksia ja Mustaa joogaa.
Lue lisää Villi voima -voimakorttipakasta →
Lue lisää Pohjolan lumo -korttipakasta →
Eikä siinä vielä kaikki

Oot niin ihana & By Pinja
Korttien ja muiden paperituotteiden lisäksi Ainoa toimii kustantajana ja jakelijana myös vauva- ja lapsiperheiden Oot niin ihana -tuoteperheelle sekä Suomen jakelijana Last Tuesdayn suunnittelemalle ja kustantamalle Aura notebookille.
Oot niin ihanaan voit tutustua Oot niin ihanan verkkosivuilla ja Aurahan löytyy täältä Ainoankin valikoimista.
Jälleenmyyjäksi?
Haluatko jälleenmyydä tuotteitamme?
Älä odota seuraavaa kahvitaukoa, vaan ota samantien yhteyttä osoitteeseen info@ainoa.fi.
Tarjoamme jälleenmyyjillemme näppärän tukkuverkkokaupan, josta teet tilaukset helposti ja nopeasti, erittäin tykätyt tuotteet ja valmiita faneja sekä kattavan kuvapankin, joka on käytössäsi myynnin ja markkinoinnin tukena.

Sillä aikaa instassa
Uusi vuosi, uudet kujeet ja uudet kortit! 🤘🥳🦄 En oo enää edes ihan varma kuinka monta kertaa tätä Oispaa pullaa -korttia on oikein toivottu tässä vuosien varrella ja NYT SE ON TÄÄLLÄ!!!!
Ja sen vanavedessä myös superupee pinkillä foliolla tehty Hot girls go to therapy -kortti!
Kumpi puhuttelee sua just nyt enemmän?
Nämä ja meidän muut kotimaiset, rakkaudella suunnitellut ja Suomessa painetut kortit löydät tietysti tutusta osoitteesta eli ainoa.fi, laiskin klikkaa linkkiä biossa. 😘
______
#ainoa #ainoagraphicdesign #oispapullaa #hotgirlsgototherapy
Hei joulu, täältä tullaan! Aika väsyneenä mutta sydän täynnä kuluneesta vuodesta. Lahjat hieman sinne päin paketoituina, graavilohta odottaen.
Hemmetin paljon on tehty ja aika paljon jäi kyllä tekemättäkin. Tämäkin on ollut monenlaisten tunteiden ja hetkien vuosi. Lopulta tärkeintä on kuitenkin rakkaus, kiitollisuus ja After Eightit.
Olkoon joulunaikasi juuri sellainen kuin toivotkin sen olevan. 🖤
Terkuin,
Ainoan Aino, joka sai just viimeiset lahjat paketoitua ja joka aikoo vetäytyä seuraavaksi pipareiden ja kirjan kanssa sänkyyn
#ainoa
#ainoagraphicdesign
#joulu
#joulukortti
Hot girls go to therapy, koska ne tietää, että omasta mielenterveydestä huolehtiminen on kuumempaa kuin mikään muu. 🔥 Mulle on tärkeetä, että näennäisen kepeilläkin tuotteilla on isompi sanoma ja voin niiden avulla toteuttaa tällaista ruohonjuuritason aktivismia.
Meidän uusin tarra tuli just painosta ja tää on mun kannanotto siihen, että mielenterveyshaasteita ei tarvitse hävetä. 💜🤘
Ja että jos kamppailet mielenterveyshaasteiden kanssa, hae rohkeasti apua!
___
#ainoa #ainoagraphicdesign #terapia #mielenterveys
No NYT! 🔥 Nyt on vaikka ja mitä uutta! Pistettiin kerralla oikein isolleen ja otettiin vähän kaikkea. Ja nää on oikeesti isoja! On mattaa ja on kiiltävää ja on hologrammia ja on kaikkee! 😍🥳💜🔥✨️🙌🤘
Mikä on sun suosikki näistä ja mihin sä liimaisit sen? 😍
__________
#ainoa #ainoagraphicdesign #tarra #tarrat #vulvatarra #vulva #oispapullaa
Mikä on ihaninta mitä sulle on ikinä sanottu?
Oot niin ihana että susta kasvaa tomusokeria on alunperin mun lapsen sittemmin edesmenneen isän mulle sanoma lause, joka on niin ihana, et siitä tuli lopulta korttikin. 🖤
Ja onhan meillä aika monta muutakin korttia, joilla voi sanoa ihania asioita! 😍
Mut mikä on ihaninta mitä sulle on sanottu?
_____
#ainoa #ainoagraphicdesign #tomusokeri
Ei ole pakko rämpiä yksin vaikka olisi kuinka strong ja independent. Välillä voi antautua hetkeksi kannateltavaksi itsekin. Meren sylissä, perhetyön aikana, kirjoituskurssilla, ystävien kesken. Vastata rehellisesti, kun sinulta kysytään miten voit. Ottaa apua vastaan. Saada tukea. Tulla kuulluksi ja nähdyksi.
Tekstasin tämän tärkeän oivalluksen ensin itselleni seinälle muistutukseksi ja sitä toivottiin kovasti julisteena. Tässä se nyt on. 😍🙌
Kaksi viimeistä kuvaa ovat vihkosta repäistylle sivulle tehdystä originaalista. Myyntikappaleissa on toki kokonainen (ja ihana silkkimatta)paperi. 🖤
____
#ainoa #ainoagraphicdesign #juliste
I see dead birds -sarjan neljäs ja viides lintu lennähtivät tänään paperille. Rakastan sekatekniikkaa, jossa rosot, roiskeet ja kädenjälki saavat näkyä. Kalligrafiaterällä piirtäminen tuo jälkeen aivan omanlaisensa ulottuvuuden, koska viiva elää koko ajan. Moblique-varresta ja Nikko G:stä onkin tullut mun lemppariväline myös piirtämiseen. 🖤🤘
____
#ainoa #ainoagraphicdesign #mustemaalaus #modernikalligrafia #kalligrafiatarvikkeet #kalligrafia #kuolleetlinnut
On ihan ok ostaa uusi muistikirja vaikka kaapissa ois vielä käyttämättömiä ja on täysin ok hamstrata postikortteja myös itselle eikä lähettää niitä kenellekään. Lisäksi on tosi ok ostaa itselle lahjoja tasaisin väliajoin (esim. joku Ainoan 262 tuotteesta) ja syödä jätskiä aamiaiseksi.☝️
Ainoa — paperia, joka menee tunteisiin
____
#ainoa #ainoagraphicdesign #postikortti #muistikirja #auranotebook #lempeyskirja #luovakaaos
💚 Se on täällä!!! 💚 Ensi vuoden heittämällä kaunein kalenteri eli Annika Välimäen parhauskalenteri 2026! Tää kansiväri on salvia ja se on I H A N A !
Mä oon vuosi toisensa jälkeen niin fiiliksissä tästä, että saadaan tehdä tätä ja joka kerta meidän viestimet tulvii kiitoksia ja ei vain hyvää vaan loistavaa palautetta tästä vuosikalenterista. Oikeestaan tää on jo klassikko monellakin tavalla. 😍
💚 Ihan superkauniit ja ilmavat viikkoaukeamat, joissa on tosi paljon muistiinpanotilaa ja hurmaavia, vaihtuvia kalligrafiayksityiskohtia.
💚 Pyhä- ja liputuspäivät, suomalaiset nimipäivät.
💚 Lisää muistiinpanotilaa kalenterin lopussa.
💚 Lukunauha, jolla merkkaat kohdan, missä oot menossa.
💚 Alussa ja lopussa vuosijuoksutukset ja sit jokaisella kuukaudella kuukausiaukeama, jossa on myös lempeä ja kannustava voimalause juuri sille kuukaudelle.
💚 Laadukkaat, monivuotisessa asiakaskäytössä hyväksi havaitut materiaalit kestää aikaa ja elämää.
💚 Kirjaa muistuttava sidonta takaa, että kalenteri pysyy kasassa kovassakin menossa.
💚 Näppärä A5-koko ja sit tietty tää aivan herkku kansiväri, joka vuonna 2026 on tää upee salvianvihreä!
Nappaa omasi ja aloita tulevan vuoden unelmien tavoittelu heti! 🔥💚
Ainoa – Paperituotteita, jotka menevät tunteisiin
#ainoa #ainoagraphicdesign #annikavälimäkikalenteri #annikavälimäki #kalenteri #kalenterimania #paperikalenteri #kalenteri2026 #luovatyö #kalligrafia #modernikalligrafia @annikavalimaki