Tämä sivusto käyttää evästeitä
1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja
2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.
3) mainonnan vaikuttavuuden arvioimiseksi ja kohdentamiseksi.
Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.
Kevään hauskin ja helpoin lahjaidea – Opelle, päiväkodin ihanalle aikuiselle tai superille naapurille
Joskus parhaat ideat syntyvät ihan vahingossa. Tämä on juuri sellainen!
Kevään edetessä alkaa usein ilmetä yllättäviä (siis joka vuosi samaan aikaan toistuvia ja silti ihan puskista tulevia) lahjatarpeita. Joka vuosi mietin, että mitä IHMETTÄ mä keksin tänä vuonna. Ja sitten keksin sen ruokakaupassa. Tämänvuotisesta ideasta ennustan myös monivuotista hittiä, sen verran simppeli ja hauska se on.
Tarvitset vain:
Istuta kasvi ruman muoviruukun sijaan kauniiseen pahvimukiin tai siirrä itse kasvatetuista taimista sopiva määrä mukiin ja avot. Kylkeen vielä kaunis kortti (esim. nää Annika Välimäen kalligrafiakortit sopii oikeastaan KAIKKEEN) ja ihana lahja on valmis. Halutessasi voit pyöräyttää tämän vielä sellofaaniin ja sitoa kauniilla nauhalla.
Meillä näitä ovat tähän mennessä saaneet synttäreitään juhlivat lähisukulaiset ja seuraava muki on jo odottamassa kevätjuhlaa ja kiitoksensa ansaitsevaa omaa opettajaa. Versolla on myös symbolista merkitystä valmistuvalle, lasta kasvattaneelle päiväkodin turvalliselle aikuiselle tai harrastusporukassa näitä meidän taimia luotsaavalle ohjaajalle.
Kortitkin ehdit vielä tilata, kun pistät töpinäksi, koko meidän laajan korttivalikoiman löydät täältä.
Related Posts
Mikä on bullet journal ja miten (tai mihin) sitä käytetään?
Elämme erilaisten kalenterien kulta-aikaa ja oman elämän projektijohtaminen on päivän sana. Bullet journal on kalenteri, josta teet itse juuri sellaisen kuin haluat. Bullet journal eli bujo perustuu muutamalle helpolle ja olennaiselle säännölle ja toimintamallille, joita noudattamalla se taipuu juuri sellaiseksi kuin sinä haluat. Tässä postauksessa puhutaan sekä niistä että siitä miten niitä rikotaan. Hauskinta ja itseasiassa olennaisinta bujossa …
Maailman helpoin marmorointiohje
Marmorointi kotikonstein on paljon helpompaa kuin lopputulos antaa ymmärtää. Kokeile vaikka ja käytä marmoroidut ihanuudet vaikka kalenteriaskarteluun, onnittelukorteiksi tai kehystä kauneimmat seinälle!
Paperin tekeminen itse
Epämääräiset muistikuvat sotkuisesta koululuokasta, hankalasta ohjeesta ja vielä epämääräisemmästä lopputuloksesta. Kuulostaako tutulta? Niin minustakin mutta paperin tekeminen onkin oikeasti yllättävän helppoa ja hauskaa, yllätyt takuulla. Niin minäkin yllätyin!