Tämä sivusto käyttää evästeitä
1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja
2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.
3) mainonnan vaikuttavuuden arvioimiseksi ja kohdentamiseksi.
Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.
Ainoan kesälähettiläät | Esittelyssä ihana Helmi
Tänä vuonna meillä on ensimmäistä kertaa sekalaisten yhteistyökumppaneiden lisäksi myös ihan virallisia (kesä)brändilähettiläitä Ainoassa. Ja voi mikä ilo onkaan ollut tehdä yhteistyötä näin mahtavien tyyppien kanssa! Tässä esittelyssä ensimmäinen kesälähettiläistämme eli Helmi. Lue lisää taiteellisesta ja hurmaavasta Helmistä sekä Helmin tunnelmista Ainoan lähettiläänä.
”Helou!🤗 Olen Helmi Kuirinlahti, instassa mut löytää @helmikuirinlahti -nimimerkin takaa ja olen syntynyt vuonna 2002. Olen keväällä 2021 valmistunut ylioppilas, nuori taiteilija, sekä kevytyrittäjä. Olen toiminut kevytyrittäjänä reilut puolitoista vuotta. 🥰
🌸
Taiteilun ja työn lisäksi tykkään harrastaa bullet journalin tekoa, josta jaan myös aktiivisesti instagramini puolella. Nautin vapaudesta luoda uutta ja käyttää erilaisia raikkaita värejä. 🎨😍 Tahdon taiteeni ja tekemiseni kautta tuoda iloa, sekä rohkaista nuoria ja aikuisia taiteen/luovan tekemisen pariin. 🖌💞
🌸
Olen saanut kunnian tulla valituksi Ainoan kesälähettilääksi ja ai että kui mageeta on päästä mukaan ja jakaa teille heidän ihanista tuotteistaan. 🤩 Tullaan kesän mittaa pian siis enemmän tutuiksi. Kaikkee kivaa on siis teille luvassa! 🥳😉”
Seuraa Helmiä instassa täällä ja nappaa aimo annos inspiraatiota!
Kesälähettiläiden esittelyjä on luvassa vielä lisää ja koska tämä on ollut niin hauskaa, harkitsemme myös syyslähettiläiden hakemista.
Olisitko sinä kiinnostunut toimimaan Ainoan lähettiläänä syksyllä? Jos vastasit kyllä, huuda hep kommenttikentässä!
One reply to “Ainoan kesälähettiläät | Esittelyssä ihana Helmi”
Pingback: Ainoan kesälähettiläät | Esittelyssä hurmaava Mirja - Ainoa
Related Posts
Kevään hauskin ja helpoin lahjaidea – Opelle, päiväkodin ihanalle aikuiselle tai superille naapurille
Joskus parhaat ideat syntyvät ihan vahingossa. Tämä on juuri sellainen! Kevään edetessä alkaa usein ilmetä yllättäviä (siis joka vuosi samaan aikaan toistuvia ja silti ihan puskista tulevia) lahjatarpeita. Joka vuosi mietin, että mitä IHMETTÄ mä keksin tänä vuonna. Ja sitten keksin sen ruokakaupassa. Tämänvuotisesta ideasta ennustan myös monivuotista hittiä, sen verran simppeli ja hauska se …
Aino – kymmenen vuotta korttibisnestä ja pari muutakin juttua
Kuka tämän kaiken takana on ja mistä on oikein kyse? Kaiken takana on tietysti nainen ja tässä tapauksessa aika vauhdikas sellainen, mulla on nimittäin monta rautaa tulessa Ainoan lisäksikin. Tämä olkoon nyt se virallinen esittely jos ei jo tunneta, huomasin nimittäin juuri, että tämä on niitä harvoja asioita, joita en ole vielä täällä Ainoassa tehnyt. …
Kananmunien ja vähän muunkin värjääminen punakaalilla
Vaikka et olisikaan mikään askarteluvirtuoosi, tää ohje on sekä helppo että hauska! Tarvitset vain punakaalia, purkin, kananmunia ja innostuneita testaajia.